Mitä väliä sillä on jos teos on väärennetty, jos se miellyttää silmää?

Seuraan nyt mielenkiinnolla uutisointia, joka koskee pitkään jatkunutta taideväärennösvyyhtiä ja sen selvittelyä.

Tietokirjailija Marko Erola julkaisi entisen taidekauppiaan Jouni Rannan tarinan uunituoreen kirjansa muodossa. Kirjassa Vilpitön mieli (Tammi) Ranta kertoo avoimesti, miten myi ”Suomen täyteen väärennettyä taidetta”.

Nyt Ranta sekä lukuisa joukko muita soppaan liittyviä toimijoita istuu syytetynpenkeillä. Ja parasta aikaa itse väärentäjäkin sai tuomionsa: ehdollista vankeutta ja 40 000 euroa valtiolle.

Taideväärennös pähkinänkuoressa

→ Taitava maalari maalaa teoksen, jonka tarkoitus on esittää kuuluisan, jo edesmenneen taiteilijan työtä. Väärentäjä signeeraa työn kuolleen taiteilijan nimiin.

→ Taidekauppias ostaa väärentäjältä teoksen. Teokseen on tehtailtu uskottava tarina ja asiakirjoja on väärennetty. Joissain tapauksissa taidekauppias ei ole tietoinen väärennöksestä, vaan luulee teosta aidoksi. Maalari ja kauppias voivat toimia myös yhteistyössä, ”arvotaidetta” tehtailevana tiiminä.

→ Teos myydään aitona ja alkuperäisenä mestariteoksena eteenpäin. Taulu voidaan myydä esimerkiksi galleriaan, huutokauppiaalle tai suoraan asiakkaan kotiin.

→ Kauppias käärii rahat. Kuuluisien taiteilijoiden teokset ovat kalliita, joten taskuun päätyy nopeasti kymmeniä tuhansia euroja.

→ Jos teoksen aitoutta aletaan epäillä, voidaan aina sanoa, että maalaus on ostettu ulkomailta ja siksi teoksen tarkkaa alkuperää ei tiedetä.

Kukaan ei varmasti tiedä, paljonko näissä hommissa liikkuu rahaa. Kyseessä on rikollinen toiminta, jossa petetään joka tahoa. Taideväärennöspuuha ei kestä minkäänlaista päivänvaloa, ja toiminnalla saattaa olla yhteys muuhunkin rikollisuuteen.

”Pääasia, että teos tuo ostajalleen iloa"

Luin Helsingin Sanomien, Satakunnan Kansan, ja Aamulehden uutisia meneillään olevasta väärennosjupakasta. Törmäsin uutisten kommenteissa erikoiseen ilmiöön. Osa kommentoijista on sitä mieltä, että alkuperällä ei ole väliä. Kuulemma se ratkaisee, ”miellyttääkö teos silmää”. Eräs kommentoija taas oli sitä mieltä, että väärennökset voivat olla jopa alkuperäisiä teoksia hienompia – lopputulos siis ratkaisee. Vielä ehdotettiin, että tärkeintä on se, että teos tuo ostajalleen iloa.

Kahvit menivät väärään kurkkuun. En tiedä, mitä näistä kommenteista pitäisi ajatella. Toivon, että kommentoijat eivät yksinkertaisesti täysin ymmärrä aiheen vakavuutta. Kenties he ovat lukeneet uutiset taideväärennöksistä ylimalkaisesti tai eivät oikein ole kärryillä koko asiasta. Toivon todella, että kyse on vain tästä, sillä ajatus muusta karmii.

Voiko joku todella olla sitä mieltä, että kuolleen taiteilijan henkilöllisyys on OK varastaa, ja että on OK myydä väärennöksiä? ”Eihän sillä mitään väliä oo että tää äänentoistojärjestelmä tuli mulle pimeiltä markkinoilta ja että nää laitteet on varastettu asuntomurron yhteydessä. Pääasia, että nää miellyttää mun silmää ja että äänenlaatu on hyvä”.

Kahviroiskeita poskilta pyyhkien,

Liisa